Punainen lanka

 

Etsikäämme ratkaisua,

tämä pimeyden puutarha

itseään toistaen,

joku päivä vieläkin sinä

juokset pois luotani,

harhakuvasta todellisuuteen,

vain minä lopuksi haihdun.

 

 Kuin meri,

tämä sieluni ja toinen nimeni,

aallot estävät pinnalle pääsyni.

 Syvemmälle vain vajoan,

hengitykseni katkeaa,

syvä sinisyys viimeistellen.

 

 Vaikka olisin vierelläsi,

vaikka suutelisit minua,

sydämmeni hajoaa!

 Kadottakaamme todisteet,

siitä että oli todellisuus,

silti hengitykseni, katkeilee,

saksilla katkaisen tämän punaisen nauhan,

sinä et välitä.

 

 Kevään tuuli on viaton,

kun sinusta tuli tuuleni,

huomasin harhakuvan vanki olevani.

 Itsekkin tuuleksi nimetty olen,

mutta kukaan ei minua siksi ole kutsunut.

 

 Ristit käteni omasi kanssa,

käteni tahrat alkavat vuotaa.

 

 Syleilkäämme harhakuvaa,

todellisuus saa pysyä kaukana.

Kauanko jaksan paeta todellisuutta,

jossa yksin muserrun,

punainen lanka kiertyy kaulani ympärille.

 

 Loisteeni katosi jo kauan sitten,

se on viimeinen asia

miksi minua voisi luulla.

En halua tietää enää mitään,

yksinäisyys raastaa

sydämmeni verille pimeyteen!